Teksti ja kuva: Diana
Perjantai kolmastoista, tuo kauhulla odotettu päivä, jolloin kaikki menee taatusti pieleen. Ei kannata tehdä suunnitelmia tai jos mahdollista, ylipäätään poistua kotoa edes postilaatikolle. Sillä varmasti roska-auto peruuttaa päälle tai vähintään lintu kakkaa olalle. Naapurin Rekku on nostanut koipeaan postilaatikkoa vasten kastellen samalla sen juurella kasvavat kukkaset, jotka nyt nuokkuvat onnettomina, juuri ja juuri vielä hengissä. Kohta nekin varmasti kuolevat.
Elma-täti soittaa ja kertoo Reiska-sedän joutuneen sairaalaan tämän pudottua katolta rännien puhdistuksen yhteydessä. Uutisissa kerrotaan, että valtavat kuoriaisparvet ovat syöneet koko Suomen siemenperunat ja että saamme vain ruotsalaista uutta perunaa tulevana kesänä. Ja kun tuntuu, että kaikki mahdollinen on jo mennyt pieleen, tulee opettajalta Wilma-viesti, että lapsi on saanut välitunnilla päähänsä kuhmun ja viety ensiapuun. Nyt on pakko vaihtaa aamutakki ja tohvelit kunnon vaatteisiin ja poistua tontilta kohti terveyskeskusta.
Liikenteessä tulee olla erityisen varovainen, parasta ajaa korkeintaan kahta kymppiä ja pitää hätävilkut jatkuvasti päällä. Kaikkiin suuntiin tulee vilkuilla tauotta, rattia täytyy puristaa rystyset valkeina ja olla joka hetki valmiina äkkijarrutukseen. Sillä tielle saattaa esimerkiksi pudota erityisen liukas vaahteranlehti, joka suistaa auton liirtoon ja kuskin tuonelaan.
Ja tietysti joku törttö tööttäilijä tuskastuu takana, lähtee ohi mutkassa ja törmää jänikseen. Onneksi vauhti on vielä sen verran hidas, että törttö selviää murtuneella jalalla. Älä kysy, miten jalka murtui, perjantaina kolmantenatoista kaikki on mahdollista. Kiittäisi onneaan, ettei törttöily johtanut pahempaan.
Päivystyksessä kolmekymmentäkuusi ihmistä on jonossa ennen lasta. Kahdeksantoista heistä yskii ja kröhii niin, että ainakin yksi tartuntatauti on tältä reissulta varmasti plakkarissa. Hoitohenkilökunta kieltää ehdottomasti lähtemästä ennen tarkistusta, sillä muuten aivotärähdys on taattu. Viiden ja puolen tunnin jonottamisen jälkeen lääkäri toteaa väsyneen nälkäkiukkuisen lapsen selvinneen säikähdyksellä ja kotimatka voi alkaa. Parkkipaikalla huomaa, että joku on naarmuttanut auton ovea pahasti, eikä tietenkään jättänyt lappua.
Kotiovella tervehtii iloinen palohälyttimen ulina, yli kuusi tuntia uunissa ollut makaronilaatikko on luonut koko asuntoon viehättävän käryn. Sormet tietysti palavat uunikintaan läpi sitä ulos ottaessa, eikä palohälytinkään hiljene millään. Paniikissa on avattava parvekkeen ovi, ja vasta mustan vilahduksen nähdessä ymmärtää päästäneensä arvokkaan rotukissan ulos kamalaan maailmaan.
Miisu on sen verran järkyttynyt kaikesta kokemastaan, ettei sitä saa männyn latvasta alas edes jo paikalle saapunut palokunta. Naapurin Pena on ladannut puussa jumissa olevasta Miisusta videon internetiin, ja puhelin täyttyy sukulaisten ja tuttavien viesteistä. Puolet yrittää antaa ystävällisiä neuvoja tilanteen ratkaisemiseksi ja loput lähettelevät räkänauruhymiöitä.
Kun Miisu on lopulta lahjottu lohimedaljongilla kodin turviin, on aika vihdoin ruokkia jälkikasvu ja jos mahdollista, myös itsensä. Puuro saattaa olla ainoa ruoka jota uskaltaa paitsi valmistaa, myös syödä. Silti on vahdittava, ettei kukaan tukehdu tai yksikään hammas lohkea.
Jos ruokailu on saatettu kunnialla loppuun, voi harkinnanvaraisesti siirtyä kohti sohvaa ja illan elokuvaa. Uutisia tulee välttää keinoja kaihtamatta, sillä ruotsalaisten uusien perunoiden yli ei olla vielä päästy eikä uusia vastoinkäymisiä kestetä. Käynnistäessä telkkarista kuuluu outo vihellys ja pieni poksahdus, jonka jälkeen se ei enää inahdakaan. Ehkä olikin jo aika harkita uuden television hankintaa.
Lopuksi tulee vetäytyä vällyjen alle kirjaa lukien, ja kolmannen paperiviillon laastaroinnin jälkeen on aika laittaa kirja syrjään, sammuttaa valot ja käydä nukkumaan mielessä toive, että seuraava perjantai kolmastoista on jossain aivan pirun kaukana.
Lisää Luovan kirjoittamisen ryhmän juttuja löydät täältä blogista :)
