Teksti ja kuva: Kiira
’
En luokittele en kategorioi itseäni. En pidä siitä että sinä teet sen puolestani.
Katsot minua, kuulet nimeni, nainen, tyttö.
Puheesi särähtää, tunnen epämukavuutta.
Tunnen muotin mihin asetat, olettamuksen.
Sanon asiasta, tuon esiin, ettei pidä ”sukupuoliroolittaa”.
Sanot ymmärtäväsi mutta ymmärsitkö sittenkään.
Tulee uusi tehtävä, tämä sivuaa viimekertaista puhetta, sanot. Kirjoitetaan tyttöydestä, naiseudesta, ollaan siitä ylpeitä.
Et ymmärtänyt, tuskastun, jopa vihastun. Pyydät haastamaan jatkossakin ”setämiestä”. Tämäkin vain saa minut värähtämään, miten?
Ajaisitko minut pois, jos jonotan ”miesten” vessajonossa. Jos se olisi minusta oikea jono minulle, olisiko sinulla oikeus sanoa, että olen väärässä. Jos kutsuisin sinua tädiksi, miltä sinusta tuntuisi? Jos sanon sinua, joka luokittelet itsesi sedäksi, naiselliseksi, ehdottaisin sinulle mekkoa, meikkiä, mitä tuntisit?
Minä olisin ahdistunut, kokisin ettei minusta puhuta ja silti puhuja puhuisi.
Lähestytäänkö toisiamme vain ihmisinä, ei oleteta tai lueta päältä. Jos haluat tulla kutsutuksi miehenä, naisena siinä ei ole mitään väärää. Kuin ei siinäkään, ettet halua luokittaa, olen vain minä!
* * * * * * * *
Lue blogista myös Kiiran selviytymistarina täältä: Todellinen Selviytymistarina




